tiistai, 3. tammikuuta 2012

"Riisihärkien" keskellä

Uusi vuosi alkoi vauhdikkaasti. Sunnuntaiaamuna käteen ottamani vehnäjauhopussi sisälsi hiukan enemmän kuin olin odottanut ja siitä alkoikin sitten ruokakaapin totaalinen tyhjennys ja siivous. Kutsumaton vieraamme oli saapunut parisen viikkoa ennen joulua uusissa vehnäjauhopussiessa. Ajattelin säästää hiukan kallisarvoista aikaa ennen joulua ja kävin ostamassa valkoiset vehnäjauhot kaupasta enkä suoraan tilalta niin kuin yleensä.

Lähemmin tutkittuna kutsumaton vieraamme paljastui riisihäröksi - lapsemme tosin nimesivät ne riisihäriksi, kun eivät sanaa kunnolla kuulleet. :-D  Ne ruokatavarat, jotka vaikuttivat puhtailta ovat nyt pakastimessa ja ne saavat olla siellä viikon, jotta voidaan olla ihan varmoja siitä, että uudet pikkuiset lemmikkimme ovat varmasti kuolleet. Pari viimeistä päivää onkin kulunut aika totaalisesti siivoamisessa ja myrkyttämisessä.

Uudet ruokatarvikkeet tullaan muuten säilyttämään purkeissa. Yhtään ainoaa kertaa en enää halua tällaista soppaa, jos sen vain voin välttää ja emmehän me edes ole vielä kuivilla. Myrkyttämistä ja tarkkailua jatketaan vielä jonkin aikaa.

Vaikka osa tuotteista saadaankin pelastettua pakastamalla niin hävikki on silti melkoinen. Ja kun ajattelee, että iso osa ruokatavaroista on luomua niin hävikki tuntuu jo kukkarossakin. Onneksi nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että ötökkäongelma on saatu hallintaan ja se on jo paljon. Toivoa sopii, ettei tule ikäviä takapakkeja emmekä tule tarvitsemaan tuholaistorjujaa.

Aika hyvät sivustot löysin myös koskien tuholaisia. Tässä niistä yksi: Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen Kodin kutsumattomat vieraat

3 kommenttia:

mammukka kirjoitti...

Voi ei... Tuo on mun painajainen, olen jotenkin tavattoman lois- ja tuholaiskammoinen. Yhtenä kevättalvena sekosin kun meillä oli koiperhosia ja kävin sotaan niitä vastaan. Ja vasta jälkeenpäin tajusin, että ne eivät edes olleet vaatekoita, vaan joitain pikkuperhosia, joita tuli pannuhuoneeseen ilmeisesti polttopuiden mukana. Mutta mitään tuholaisia ei tosiaan toivo kotiinsa. Meillä iso osa vaatteista on saatuja tai kirpparilta ja aina pesen ne kun pelkään, että niissä tulee joatin ötököitä. En ole edes tullut ajatelleeksi, että ihan kaupan ruuista voisi tulla kutsumattomia vieraita. Tsemppiä taisteluun!

Maria kirjoitti...

Painajainen tosiaan...en kyllä itsekkään paljon pahempaa keksi kuin nuo ällöttävät pienet kutsumattomat vieraat. Muistan kun kerran aiemmin tuli degun ruokien seassa jokin öttiäinen - ne onneksi kuolivat aika helpolla eika pahempaa tapahtunut. Pysyivät erossa ruokakaapistakin. Oppin kuitenkin, että kaikki eläinten ruuat purkitetaan tiiviisiin astioihin. Oli tuolla takaraivossa tieto siitä, että ruuatkin olisi järkevää purkittaa, mutta luvattoman moni asia oli yhä omissa pusseissa ja purkeissaan... Maksavathan nuo säilytyspurkitkin aika paljon...Vahingosta viisastuneena uudet ruuat menevät kaikki purkkeihin!

Pörri kirjoitti...

Meillä joskus tuli ruisjauhopussin mukana.. Siis se ihan kihisi niitä ökkiäisiä :( kiikutin sen muuten takasin kauppaan. Kurja vieras ja inhottava hävittää. Meilläkin nykyään kaikki tiiviissä purkissa. Läpinäkyvät on tosi hyviä, kun niistä näkee jos siellä asuu joku, tuo riisihäröläinen kun tekee sellaista "verkkoa" niin sen sitten huomaa heti purkista, eikä tarvii hävittää kaikkia.

Toivottavasti pääset pikaisesti eroonn mokomasta.

Related Posts with Thumbnails