keskiviikko, 28. joulukuuta 2011

Myrskyn tuhojen tarkastelua

Vakuutusyhtiöön soittaessa sai jonottaa aika tavalla. Asia on nyt kuitenkin vihdoin hoidossa edes jollain tavalla. Lupailivat soittaa takaisin ensi viikolla ja ottaa ilmoituksen vastaan. Nyt ottavat oikeastaan vastaan vain soittopyyntöjä sekä tiedon siitä, että myrskytuhoja on tapahtunut.

Laskeskelin tuossa itse aamusella pihan uudenman kerran kierrettyä, että tuhot nousevat helposti 900 euroon ja tuhatta euroakin saatetaan alkaa lähestyä. Eilinen myräkkä, vaikka pienempi olikin, väänteli kasvihuoneen metalliosia lisää ja esimerkiksi ovet eivät nyt toimi ihan niin kuin pitäisi.  Onneksi isommat kasvihuoneet säästyivät tältä luonnonmullistukselta ja niiden osalta vaikuttaisi olevan tulossa ihan normaali kevät. Ja edelleen olemme äärimmäisen onnelisia siitä, että kaatunut puu ei tullut talon päälle.

Entin varpaat -vielä tukevasti maassa
Lapset ovat yhä  surullisia siitä, että äidin lempipuu on kaatunut. Tuumittiin samalla, että on asiassa hyviäkin puolia - esimerkiksi se, että puu ei voi kaatua uudelleen. :D  Kallio näyttää nyt tavattoman kaljulta ja ensi kesänä siihen varmaan olisi mukava saada jotain tilalle - ei ehkä kuitenkaan puuta, koska maata ei tuossa niin paljon ole ja en välittäisi saada siihen uutta puuta kaatumaan mahdollisesti jopa talon päälle. Jokin korkea puumainen pensas olisi varmasti mukava. Ehkäpä unkarin sireeni tai vaikkapa saskatoon, josta saisi sitten syötävääkin. Sireeni olisi kyllä tuossa paikassa tavattoman kaunis - jos kasvaa hyvin. No, vielä on muutama kuukausi aikaa miettiä mitä tehdä. Ja uudet puutarhasuunnitelmat tuntuvat aina mukavilta!

0 kommenttia:

Related Posts with Thumbnails