tiistai, 20. joulukuuta 2011

Joulunpilaaja liikenteessä

Putkiremontissa tapahtunut vesivahinko tutkittiin eilen ammattilaisen toimesta ja muutaman viikon kuivatuksella pitäisi homma olla kunnossa ja saadaan rakentaa seinä uusiksi. Ilmeisesti tuo pieni hyvän onnen tuulahdus oli sitten liikaa tässä meidän elämässämme.

Joku vähemmän ihana ihminen päätti rikkoa postilaatikkomme. Joulukortit ja muu posti oli hujan hajan ojan pohjalla ja tiellä.  Iso kasa kortteja ja muuta postia on nyt likomärkää ja likaista - siistimisyrityksistä huolimatta tilanne ei paljon paremmaksi muuttunut. :/ Ei kai siihen maailma kaadu, jos joulukortit ovat vetisiä ja kuraisia - ja muukin posti. Mutta pahalta se tuntuu. Etenkin, kun joukossa oli Mikaelille ja Rasmukselle lähetettyjä joulutoivotuksia. Ja onhan se väärin, että toisten ihmisten omaisuuttaa surutta rikotaan ja pilataan. Tekisi mieli sanoa tekijälle pari valittua sanaa, jos se vain olisi mahdollista. Ja jos se laatikko nyt sitten oli pakko rikkoa niin kai sitä olisi voinut valita jonkin toisenkin hetken kuin juuri joulun alla.

Hyvää ja rauhallista joulua vain laatikkomme rikkojalle - missä ikinä hän sitten onkaan. Toivottavasti hänen korttinsa pysyvät kuivina ja jouluisina.

2 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Miten jotkut voivat olla noin inhoittavia:(
Nyt näkyy blogisi taas normaalina:)

Maria kirjoitti...

Sanopa muuta. :/ Myöhemmin kävi ilmi, että useampi postilaatikko tällä alueella oli kokenut saman kohtalon. Ja kiva, että blogi taas näkyy niin kuin pitääkin! :)

Related Posts with Thumbnails